Pasaatiin tulee suuret yhteiset tilat illanviettoihin, harrastamiseen ja arkiseen yhdessäoloon.
Pasaatin sisääntulokerroksessa ja kattokerroksessa on yhteensä 400 neliötä yhteisiä tiloja. Harrastukset, yhteiset illanvietot tai asukkaiden omat tapahtumat voidaan kaikki järjestää oman katon alla.

Tilat toteutetaan yhteisten suunnitelmien pohjalta, ja jokainen asukas on tervetullut ideoimaan tai järjestämään niissä erilaista toimintaa. Kuten asunnotkin, yhteiset tilat rakennetaan esteettömiksi ja viihtyisiksi. Pasaatissa kaikki yhteinen toiminta on vapaaehtoista – se on mahdollisuus, ei velvollisuus.

Sisääntulokerros on seurustelulle ja työskentelylle

Aula

Pasaatiin astuttaessa ensimmäisenä tervehtii aula. Aulassa on tilaa istuskella vaikkapa sanomalehden ja aamukahvin parissa. Se on myös hyvä paikka tavata naapureita.

Olohuone, keittiö ja kirjasto

Aulasta pääsee talon yhteiseen olohuoneeseen ja sen yhteydessä olevaan keittiöön, jotka muodostavat talon sydämen. Olohuone sopii monenlaisten tapahtumien järjestämiseen, ja ravintolatasoisessa keittiössä voi tehdä ruokaa isommallekin porukalle tai järjestää yhteisiä kokkaushetkiä.

Olohuoneen viereen asettuu kirjasto luku- ja työpisteineen.

Verstas

Sisääntulokerroksessa on myös verstas, jossa voi nikkaroida ja tehdä kodin pieniä korjaustöitä.

”Odotan sitä, kun voi vaikka aulassa kahvikupin juoda ja vaihtaa kuulumisia. Sitähän ei tavallisessa kerrostalossa tapahdu.”
- Leena, pasaatilainen

Kattokerroksessa harrastetaan, saunotaan ja nautitaan maisemista

Minikeittiö

Minikeittiö palvelee kaikkia ylimmän kerroksen käyttäjiä.

Monitoimitila

Monitoimitila vaihtuu sujuvasti ateljeeksi, pilatesstudioksi tai venyttelysaliksi. Tilan voi jakaa tarpeen mukaan kahteen pienempään saliin.

Takkahuone

Monitoimitilan vieressä on takkahuone rauhalliseen oleiluun tai pienempään illanviettoon. Takkahuoneesta on suora käynti kattoterassille.

Saunat

Kattokerroksessa on kaksi yhteiskäyttöistä saunaa ja infrapunasauna. Toisesta saunasta pääsee erilliselle parvekkeelle, toisesta on käynti kattoterassille.

Saunojen pukuhuoneista pääsee helposti myös takkahuoneeseen jälkilöylyille.

Kattoterassi ja viherhuone

Pasaati-talon kolmea seinää kiertävä kattoterassi ja siihen liittyvä viherhuone ovat kesäpäivien nautiskelijoiden keidas. Terassin aurinkotuoleista on avarat näkymät sekä kaupungin suuntaan että merelle.

Toisessa kerroksessa majoitetaan vieraita

Vierasasunto

Kauempaa tulevia vieraita ei Pasaatissa tarvitse majoittaa ilmapatjalla tai passittaa hotelliin.

Talon toisessa kerroksessa on 25 m²:n kokoinen vierasasunto, jonka voi varata pientä korvausta vastaan.